Livignon luonnonpuistot

Livigno sijaitsee Pohjois-Italiassa ja sen läheisyydestä löytyy kaksi luonnonpuistoa: Stelvion luonnonpuisto ja Sveitsin kansallispuisto. Luonnonpuistot ovat oivia kohteita patikoinnille vuoristossa paikalliseen luontoon ja eläimiin samalla tutustuen. Puistoista löytyy useita vaellusreittejä, joista voi valita itselleen sopivan. Alppien helmoissa vaeltaessa saa tilaisuuden kiipeillä vuorenhuipuille ja nauttia häikäisevistä maisemista. Luonnonpuistoista löytyy yleensä hyvin majoitusmahdollisuuksia, mutta oman teltan kanssa majoittuminen onnistuu myös leiriytymiseen osoitetuilla alueilla. Luonnonpuistot ovat kauneimmillaan keväästä syksyyn, jolloin luonto on vihreää ja sää on sopiva vaellukseen. Talvisinkin puistoissa on ohjattua ohjelmaa kuten hiihtoa ja lumikenkävaelluksia. Luonnonpuistoissa tehdään luonnonsuojelun ohella paljon tieteellistä ja biologista tutkimustyötä. Niistä löytyy myös opetustoimintaa kouluryhmille sekä muille kiinnostuneille. Livignon läheisyydessä oleviin luonnonpuistoihin pääsee helposti julkisilla kulkuvälineillä tai omalla autolla. Koet Italian aivan uudella tavalla vaeltamalla.

Stelvion luonnonpuisto

Stelvion luonnonpuisto on Italian suurin suojeltu luonnonpuisto. Se levittäytyy 24 maakunnan alueelle ja on yhteensä 50 000 hehtaarin kokoinen. Puisto perustettiin vuonna 1935 ja Stelvion luonnonpuistolla on yhteinen raja Sveitsin kansallispuiston kanssa. Stelvion puiston suuren koon ansiosta sieltä löytyy useita vuorenhuippuja, joista pienimmät nousevat 650 metrin ja suurimmat 3 900 metrin korkeuteen. Vuoristoisen maaperänsä ansiosta Stelvio on oivallinen puisto vuorikiipeilystä kiinnostuneille. Alueella asuu myös useita Alppien alueen eläimiä, kuten vuorikauriita, metsäkauriita, punakettuja, kärppiä, metsäjäniksiä ja alppimurmeleita. Luonnonpuisto on auki ympäri vuoden ja tarjoaa myös ohjattuja vaellusretkiä sekä talvisin hiihtoretkiä. Luonnonpuistosta löytyy useita majoitusliikkeitä ja leirintäalueita, joista saa myös ruokaa. Vierailijoita palvelee myös vierailukeskus, josta löytyy lisätietoa alueen luonnosta ja eläimistä. Stevion luonnonpuistossa voi nauttia luonnon rauhallisuudesta ja sensaatiomaisista alppimaisemista.

Sveitsin kansallispuisto

Sveitsin kansallispuisto sijaitsee Itä-Sveitsissä, Italian rajan tuntumassa. Puisto perustettiin jo vuonna 1914 ja se on Euroopan ensimmäisiä kansallispuistoja. Tämä Sveitsin ainoa kansallispuisto levittäytyy yhteensä 174, 2 neliökilometrin alueelle. Sveitsin kansallispuistossa on kiellettyä jättää näkyviä vierailun jälkiä tai nukkua ulkona muualla kun puiston vuoristomajassa, Chamanna Cluozzassa. Puiston eläimiä ei saa häiritä eikä avotulia sytyttää. Sveitsin kansallispuiston säännöt johtuvat siitä, että se on määritelty tiukasti suojelluksi alueeksi. Vierailukeskus, jossa vierailija saa lisätietoa alueen luonnosta, tieteestä ja tehdyistä tutkimuksista, löytyy Zernezistä. Kansallispuiston alueella on yhteensä 80 kilometriä vaellusreittejä ja vierailija voi valita 21 reitin valikoimasta omaa kuntoaan vastaavan. Puistossa on myös useita vuorenhuippuja, joista matalin on 1400 metriä ja korkein 3200 metriä merenpinnan yläpuolella. Alueelta löytyy kaksi majoitusvaihtoehtoa, vuoristomaja Chamanna Cluozza ja hotelli Parc Naziunal Il Fuorn.

Tämä sivusto on myytävänä! Anna tarjous täältä.